Ohjaan Vinyasa ja Yin tunteja tilauksesta myös yrityksille. Voin tulla ohjaamaan tunteja toimistollenne, tai joogatunnit voidaan järjestää K17 Yoga studiollani Ullanlinnassa. Yritysjoogatunnit toteutetaan yleensä aamulla ennen toimistopäivää, lounasaikaan tai iltapäivästä työpäivän päätteeksi. Tuntien järjestäminen onnistuu joustavasti juuri teidän porukalle parhaalla tavalla. Esimerkiksi kolme joogatuntia kuukauden välein on hyvä tapa saada jatkuvuutta joogan harjoitteluun ja hyvinvoinnin tehostamiseen. Myös esimerkiksi yksittäinen joogatunti tai jatkuvat kuukausittaiset tunnit onnistuvat. Sovitaan yhdessä paras toteutustapa teille!
Millaisia joogatunteja
Vinyasa on dynaamista joogaa, joka haastaa sopivasti kehon tasapainoa ja lihaksia, mutta keskittyy myös avaaviin ja rentouttaviin asanoihin. Hengitys ja sen tuoma rytmi on merkittävässä osassa Vinyasa-tunneilla. Vinyasa-tunteja löytyy haastavuudeltaan aivan laidasta laitaan. Suunnittelen tunnit juuri ryhmälle sopivan tasoisiksi - niin, että jokainen pääsee haastamaan itseään sopivasti ja pitämään hauskaa, mutta myös nauttimaan rennosta hetkestä joogan parissa. Yritysjoogatunnit suunnittelen temmoiltaan sopiviksi herättelyiksi ennen työpäivää tai lounasatauolle. Myöskään Vinyasa-tunneillani ei koskaan tingitä pitkästä loppurentoutuksesta ja ohjatusta meditaatiosta shavasanassa.
Yin jooga on temmoltaan rauhallista ja keskittyy pitkiin, syviin ja rentouttaviin venytyksiin. Asanoissa ei haeta ääriasentoa ja lihaksen rentoutuessa venytys vaikuttaa jänteisiin, niveliin, lihaskalvoihin ja jopa luustoon tehden pysyvämpää ja syvempää muutosta. Yin joogalla on tutkitusti huomattava vaikutus esimerkiksi syvänunen laadun vahvistamiseksi ja parasympaattisen hermoston rauhoittamiseksi auttaen tietoisen sekä tiedostamattoman stressin lievittämisessä.
Skumppajoogaa virkistystilaisuuksiin
Ohjaan myös skumppajoogaa - eli rentoja joogatunteja, joissa skumppalasi kulkee tunnin mukana haastaen tasapainoa. Asanoissa ohjeistetaan myös sopivat hetket ottamaan siemaus lasista. Skumppajooga on hauska, helppo ja tykätty ohjelmanumero esimerkiksi työporukan virkistystilaisuuksissa.
Pyydä tarjous skumppajoogatunnista teidän työporukalle sähköpostilla astren.juliaana@gmail.com. Kirjoita viestiin 1) arvioitu henkilömäärä (karkea arvio riittää), 2) löytyykö teiltä omat joogamatot vai lainaatteko, 3) haluatteko tuoda omat skumpat vai toimitanko minä sekä 4) järjestetäänkö skumppajoogatunti teidän tiloissa vai K17 Yogalla Ullanlinnassa.
Kokemuksia
Hanna Leskinen
Marketing Clinic
Kirsi Ristimäki
Azets
Saara Järvelä
Codex
Aloitimme maaliskuussa kuukausittaisen aamujoogatunnin Juliaanan vetämänä. Hän oli valmistellut tunnin toiveidemme mukaan, veti sen ammattitaitoisesti ja työporukka tunsi olonsa energisoituneeksi tunnin jälkeen. Voin lämpimästi suositella Juliaanaa joogaopettajaksi työpaikoille ja yksityistilaisuuksiin!"
Erinomaisen tehokasta, venyttävää ja rentouttavaa joogaa, pienellä hauskuudella piristettynä, hyvän porukan kesken, suosittelen ehdottomasti sekä työtiimeille että vapaa-ajan tapahtumiin.
Tunnilla oli selkeästi mietitty eritasoisten joogien osallistuminen. Kaikki pitivät tunnista ja erityisesti loppurentoutus oli kehuttu!